Kalevan Nuorten jäsenkortti
Kalevan Nuorten jäsenkortti

Eurooppalainen nuorisokortti, kuuluu osana eurooppalaiseen nuorisokorttijärjestelmään. Suomen lisäksi korttia voi käyttää 38:ssa muussa Euroopan maassa. Kortilla saa etuja ja alennuksia noin 400 paikassa Suomessa, ja jopa noin 500 000 paikasta ympäri Euroopan! Edut Suomessa ja Euroopassa löytyvät EYCA:n kotisivuilta www.euro26.fi. Nuorisokortin etujen lisäksi kortilla saa alennuksia liiton järjestämissä tapahtumissa ja koulutuksissa.
Kalevan Nuorten jäsenkortit vuodelle 2012 on toimitettu seuroihin, mistä ne toimitetaan edelleen jäsenille. Kortti on voimassa 31.1.2013 asti. Mikäli et ole saanut korttiasi ole yhteydessä oman seurasi sihteeriin tai Kalevan Nuorten Liittoon: info@kalevannuoret.fi.
Korttiin on mahdollista ja toivottavaakin liittää myös alueellisesti ja paikallisesti neuvoteltuja etuja. Tällaisia voisi olla etenkin piirijärjestöjen ja seurojen järjestämissä tapahtumissa. Tällaisista eduista voi ilmoittaa alla olevasta linkistä avautuvalla lomakkeella.
